sunnuntai 13. elokuuta 2017

Minne aika katoaa?

Vastahan ihmettelimme vessassa raskaustestiä. Siihen oli ilmestynyt viiva, harvinaisen selvä viiva. Silti ajoimme lähimpään apteekkiin ostamaan muutaman testin lisää. Ihan varmuuden vuoksi. Parin päivän päästä tehtiin vielä yksi testi. Miksi? No ihan varmuuden vuoksi.

Vastahan mietin, tuleeko meille tyttö vai poika.

Vastahan ihmettelin päivä päivältä voimistuvia potkuja. Vastahan jokainen potkaisu masun sisällä sai minut ihmettelemaan ja hymyilemään. Niihin ei ikinä tottunut. Aina ne katkaisivat ajatuksen ja pystyin ajattelemaan vain vauvaani.


Eihän siitä ole kuin hetki, kun siivosin työhuoneeni ja lähdin lomailemaan. Muistan kuinka se tuntui oudolle. Olla nyt vuosi ja kolme kuukautta pois työelämästä. Mietin, että miten ihmeessä jaksan olla kotona.

Kuinka lasketun ajan kynnyksella, valvoin kaikki yöt ja murehdin, lopulta jo tuskailin. Odotin, odotin ja odotin. Olin ihan varma, että raskauden viimeinen kuukausi kesti ainakin 12568 päivää, ehkä jopa 12570 päivää. Miettikään jos syntymäaika olisi 12570.7.2016?

Muistan kuinka odotin ja odotin sairaalassa, odotin synnytyssalissa, odotin. Myös epiduraalia odotin. :D


Muistan kuinka vasta ihmettelin pientä poikaani kenet oli nostettu paitani sisälle. Sieltä se tuijotteli minua ja tutki tissiäni. "Anteeksi arvon äitihenkilö. Maitohanassani on ilmeisesti tukos? Hälyttäisittekö kätilön, täällä tarvitaan lisämaitoa"'

Muistan kuinka vihdoin, kun olin toipunut ajattellin, että saan olla vauvani kanssa kotona vielä vuoden ja kuukauden!

Vastahan tuo poju oppi hymyilemään, sitten jokeltelemaan, sitten kääntymään.

Vastahan me ensimmäisen kerran törkkäsimme hänen suuhunsa porkkanasosetta ja odotimme hauskaa ilmettä. Ilmeilyjä emme ikinä saaneet tosin kokea. Kaikki maistui Jörsselille. :D


Vastahan meidän vauva alkoi ryömimään, sitten istumaan.

Ihan hetki sitten laskin, että saan olla kotona vielä puoli vuotta!

Minne aika on kadonnut? Ylihuomenna meidän pieni kävelevä vauvamme viettää päivän päiväkodissa. Alle kuukauden päästä minä joudun töihin.

Vaikka noin muuten monet "odota vaan"- lausahdukset olen todistanut vääriksi, "vauva vuosi menee nopeasti"-lause pitää täysin paikkaansa.

Kohta se alkaa, uusi arki.

maanantai 31. heinäkuuta 2017

Rakas 1v

Facebook kertoi, että 31.7. vuonna 2012 olin kävellyt tunnin ja hikoillut salilla 45 minuuttia. Kyllä, ilmeisesti tämä piti infota muille. 31.7. vuonna 2013 taas kirosin leikattua silmääni. Silmä kun näytti uhkaavasti siltä, ettei se parane ja täten en olisi päässyt Flowun katsomaan HAIMia. Karsastusleikkaus oli kyseessä ja silmä onneksi parani. HAIMin keikka tosin oli pettymyts. 31.7. vuonna 2014 olin linkittänyt hassun hauskan Naurunappula-kuvan ja 31.7. vuonna 2015 olin intoillut alkavaa kesälomaa, etenkin hyvää sääennustetta

31.7. viime vuonna olin ollut tovin jo äiti. Kello 1.20 maailmaan oli syntynyt ihana pieni poikamme. En päivittänyt Facebookkia, mies oli tehnyt päivityksen illalla klo 20.03. Kuvassa oli pieni poikamme kapalossa, neulehattu päässä. Kuvatekstinä oli sydämen kuva. (1.8.2016 lähtien olen kyllä päivitellyt kuulumisiamme someen, "jonkin" verran. :D)


Pieni suuri poikamme täytti tänään siis vuoden. Kokonaisen vuoden! Hurjaa!

Aivan ihmeellistä miten ihminen kasvaa ja kehittyy vuodessa! Senttejä on tullut lisää 25, painoa yli kuusi kiloa,  vaatekoko on kasvanut koosta 56 kokoon 80! Muutamia sanoja on opittu, askelia otettu ja syödäänkin jo kuin aikuinen ihminen konsanaan! Huisia! Meillä ei enää asusta vauva. Meillä asuu taapero.


Vuosi on ollut rankka, mutta kuitenkin paljon helpompi mihin varauduin. Öisin on heräilty, mutta todella harvoin on menty päiviä ns. samoilla silmillä. Aamoksen kanssa on ollut ihan ns. rentoa ja kokoajan arki helpottuu. Uhmailut ärsyttävät, mutta on hauskaa seurata miten pienelle ihmiselle kasvaa oma tahto ja miten hän harmistuu jos ei osaa/saa tehdä jotain.


Vanhemmuus on ollut upeaa, ihanaa, helppoa ja joskus haastavaa. Innolla jo odotan, mitä pieni rakkaame oppii seuraavan vuoden aikana.

Paljon onnea pieni kultuni! Äiti on onnellinen ja ylpeä. <3

sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Voihan tissit!

Miten ihmeessä tässä näin kävi? Olin varma, että kun siihen täysimetykseen ei koskaan päästy, ei pojua jaksaisi tissit kauaa kiinnostaa. Ajattelin, että jos puolivuotta pystyisin imettämään edes vähän, se olisi hyvä juttu!


Ihan kohta meidän poju on jo taapero ja tissit on hänelle yhä se juttu numero yksi.

Hyvähän se on, että maitoa tulee ja tissi maistuu, mutta välillä olen hieman pulassa asian kanssa.

Öisin en voi lohduttaa pojua uneen kuin tissillä ja edes helteillä neste kelpaa vain minun meijereistäni. Voi kääk!

Noh, omapa on valintani. Luultavasti Aamos ei sisaruksia saa ja siten minä en tule enää koskaan imettämään.

Ehkä Aamos vuoden sisään luopuisi tissistä itse? Vai pitääkö minun valmistautua siihen, että vielä rippileirillä pitää käydä imettämässä? Ehkä imettämällä estäisin teini-iän alkoholikokeilut? Voi apua!


Onhan se imetys ihanaa, sitä en kiellä,mutta ihan pian minun pitäisi olla päivät töissä.

Ikävä näitä ihania imetyshetkiä kyllä tulee, kun ne joskus loppuvat. Se, kun poju ruokaillessaan tuijottaa minua silmiin ja samalla pikku sormillaan näpertää suutani ja nenääni tai kun hän hyvin akropaattisesti kiipeilee päälläni, että saisi sen tissin suuhunsa, tai kun hän yöllä rauhoittuu vain  siihen rinnalle. En tiedä parempaa.

Ehkä me selviämme ja imetys loppuu jotenkin luonnollisesti, sitten kun sen on aika loppua.


tiistai 18. heinäkuuta 2017

Raha

Mammaloma lähenee loppuaan. Syyskuussa pitäisi jo palata töihin. Ahdistaa ja ärsyttää. Edessähän töihin paluu olisi joka tapauksessa, oli kotona sitten vain vuoden tai kolme vuotta. Silti haluaisin olla vielä kotona niin kauan kunnes Aamos täyttää kolme.

Vielä enemmän ärsyttää syy siihen, että miksi sinne töihin pitää mennä jo nyt. Raha. Raha on se syy.

Oikeastaan ärsytyksen syy ei ole edes raha, vaan se, etten ole säästettyä rahaa tarpeeksi ja töihin on yksinkertaisesti vain pakko palata. Olen vihainen itselleni.

Eilen maksoin laskuja ja sinne ne menivät, säästötilin viimeiset eurot. Todella kurja fiilis. Säästäminen ei olisi ollut edes vaikeaa. Jo vuodessa olisin saanut sivuun sen verran, että olisin voinut vielä olla pitkään kotona. Tarkoitus oli tosin mammalomallakin tehdä töitä sunnuntaisin, mutta kakkostyöni loppui juuri sopivasti kun Aamos syntyi. Olin laskenut paljon sen varaan. Loppui mikä loppui, ei auta.

Ärsyttää, että rahat ovat loppu, mutta sen sijaan, omistan monta ihanaa asustetta. :D Toisaalta, ehkä asusteisiin uponnut raha olisi kuitenkin vuosien saatossa uponnut johonkin muuhun ja rahatilanne olisi silti sama.



"I like my money right where I can see it…hanging in my closet."-Carrie 

Pitää kuitenkin välillä muistuttaa itselleen, että Suomessa on kuitenkin asiat niin hyvin, että kotona voi olla todella pitkään niin, että tilille kilahtaa joka kuukausi ihan hyvin tukia. Monissa maissa ei ole mahdollisuutta edes äitiyslomaan.

Ei nämä ajatukset tosin silti lohduta. Haluaisin niin kovin olla vielä kotona Aamoksen kanssa.



Se, ei niin taloudellinen hankinta. :)

Onko materian tuoma ilo sitten äitiyden myötä hävinnyt? Ei, ei se kyllä ole. :D

Onneksi tänään oli ihana päivä! Aurinkoa, hyvää ruokaa ja ystäviä! :)

maanantai 10. heinäkuuta 2017

Äitihenkilön työpäivä

Perheyrityksen pomo herra Aamos ilmoittaa aamulla, noin kello kuusi, että työpäivä on alkanut. Perheyrityksen kokoaikainen työntekijä, äitihenkilö, herää ensin. Äitihenkilö siistiytyy kylpyhuoneessa ja hakee tämän jälkeen herra Aamoksen syliinsä. Herra Aamos ilmoittaa elein, että on janoinen sekä hellyydenkipeä, ja viettää tovin äitihenkilön rinnalla. Kun herra Aamos on tyytyväinen, äitihenkilö ja herra Aamos siirtyvät alakerran toimistoon.

Äitihenkilö huomaa, että herra Aamos tuoksuu hyvin vahvasti kakalle. Herra Aamos siistitään ja äitihenkilö siirtyy valmistamaan aamupalaa sekä keittämään kahvia.

Sillä aikaa perheen osa-aikainen työntekijä, isähenkilö, valmistautuu lähtemään kokoaikaiseen työhönsä toisen pomon palvelukseen. Ennen poistumista toimistolta on hyvin tärkeää, että herra Aamos tarkistaa isähenkilön työjalkineet sekä hyvästelee hänet iloisin vilkutuksin.


Perheyrityksen pomo, herra Aamos

Kun isähenkilö on saatettu matkaan, on herra Aamoksen aika nauttia aamupuuro. Äitihenkillö avustaa häntä. Kun herra Aamos on ravittu, putsattu ja puettu työvaatteisiin, siirtyy hän lattialle tarkistamaan lelutilanteen. Äitihenkilön on nyt aika nauttia aamupalansa.



Lelutilanne on kiinnostava myös tänään. Äitihenkilö saa nauttia aamupalansa rauhassa.

Pomo ei tykkää, että hänen alamaisensa komentelevat häntä, mutta äitihenkilön suosituksesta herra Aamos vetäytyy rattaisiinsa päivälevolle. Äitihenkilön tehtävä on herra Aamoksen levon aikana siivota toimisto ja sen jälkeen viettää kahvihetki sohvalla sekä ehostautua, sillä tänään herra Aamos ja äitihenkilö hoitavat asioita. Äitihenkilöllä on hammaslääkäri.



Hammaslääkäriin on pyydetty mukaan myös toisen perheyrityksen pomo, herra V. Herra V:n äitihenkilö tuuraa herra Aamoksen äitihenkilöä hammaslääkärin ajan. Herra V sekä Herra Aamos olivat tyytyväisiä palveluun.

Seuraavaksi äitihenkilöt vievät pomot lounaalle. Molemmille pomoille löytyy istuin. Pomot ruokitaan tyytyväisiksi ja tämän jälkeen äitihenkilöt hakevat vuorotellen lounasta.



Lounaan jälkeen äitihenkilöt vievät pomot kirpputorille. Pomot ilmoittavat melko nopeasti, ettei kirpputori kiinnosta heitä, saatika mahdollista neuvottelujen pitämistä, sillä niitä on hyvin vaikea hoitaa paikallaan istuen. Äitihenkilöiden tulisi keksiä heille mieluisampi paikka kokousta varten. Äitihenkilöt kärräävät pomot pois kirpputorilta. Onneksi pomoille löytyy mieluinen kokouspaikka neuvotteluita varten.


Välillä meno kokouksissa on hieman hurjaa.

Kun äitihenkilö ja herra Aamos ovat palanneet asioilta omalle toimistolleen, äitihenkilö ehdottaa taas pomolle päivälepoa. Pomo on eri mieltä, mutta huomaa lopulta, että ehdotus oli oikein hyvä. Äitihenkilö viettää taas aikaa sohvalla.


Päivälevon jälkeen herra Aamos tutki uutta, kirpputorilta ostettus leluaan.

Osa-aikainen työntekijä, isähenkilö, palaa toimistolle. Tänään apuna vieraili myös mummohenkilö.

Illallisen jälkeen, isähenkilö ja äitihenkilö vievät herra Aamoksen ulos. Työntekijät ulkoilevat pomonsa kanssa noin tunnin. Ulkoilun tarkoitus on pitää työntekijät kunnossa, ettei yrityksen rahoja tarvitse käyttää uusiin, isompiin, vaatteisiin. Ulkoilun aikana työntekijöiden tehtävä on myös mm. nimetä herra Aamoksen osoittamat asiat.



Kun työntekijät saapuvat takaisin toimistolle on aika taas pestä ja ruokkia herra Aamos. Ruokailun jälkeen herra Aamos siirtyy äitihenkilön kanssa yläkerran toimistoon. Äitihenkilö tainnuttaa hänet taas kerran rinnoillaa ja herra Aamos siirretään nukkumaan omaan sänkyynsä. Äitihenkilö ja isähenkilö saavat nyt levätä muutaman tunnin ennen kuin he siirtyvät omaan huoneeseensa. Usein he katsovat tvtä ja ruokailevat. Äitihenkilö saattaa myös hoitaa asioita muiden yrityksen äitihenkilöiden kanssa käyttäeen apunaan Whatsapp-sovellusta.

Äitihenkilö yrittää mennä aikaisin nukkumaan, sillä on mahdollista, että herra Aamos tarvitsee myös yöllä hänen palveluksiaan.

Äitihenkilö kuittaa.


perjantai 7. heinäkuuta 2017

Moikka! Mä oon Aamos!

Äiti on lukenut hirveesti netistä muiden vauvojen kirjeitä, joten se halus, että mäkin kerron teille vähän juttuja:

Moikka!

Mä oon Aamos, Aamos Oskari. Oon ihan kohta jo yks vee vanha! Äiti ei yhtään tykkää, että kasvan, mut musta kasvaminen on hirveen kivaa! Mä asun mun äitin ja isin kanssa Vantaalla. Mulla on myös karvainen isoveli Börje ja karvainen isosisko Lyyli. Ne on kissoja ja en ymmärrä, miksi mun äiti, on niille myös äiti tai mami? Lyyli huutaa aina kauheesti ja tykkään matkia sitä kiljumalla. Usein se kyllä lopettaa sen hauskan äänen, kun mä huudan. Aika tylsää.

Mua kutsutaan myös Jörsseliksi, Ukko Ukuliksi ja Aamos Vaamokseksi. Äiti on keksinyt noi nimet. Se aina laulaa ja loruilee mulle. Isä ja äiti on alkanut myös sanoa mua Aamoksi. En ymmärrä miksi se yks ässä pitää jättää pois? 


Nojoo. Mun äiti ja isi on tosi erilaisia ihmisiä. Äiti on aika rento äiti. Nykyisin. Kun mä asuin vielä massussa, se huolehti kokoajan. En ymmärrä miksi, koska mä vedin siellä salsaa 24/7. Nykyisin se on onneksi tosi rento. Äidissä parasta on tissit. En varmaan ikinä lopeta tykkäämästä niistä! Tiedän, ettei äiti pysty viemään niitä multa. 

Isi on tosi rauhallinen ja hiljainen, äiti puhuu ihan sikana. Isi kyllä huolestuu tosi helposti jos mä oon vaikka kipeä, sit äidin pitää aina selittää sille, ettei mulla ole hätää. Musta on aina tosi kivaa aamuisin tutkia isin työkenkiä ja sen jälkeen vilkuttaa sille! Silti vielä kivempaa on kun isi tulee töistä kotiin. Konttaan aina sitä vastaan. Aina kun äiti käy jumpassa, meillä on ihan poikien ilta. Sillon äiti kirjottaa aina lapulle, mitä mulle syötetään ja miten mua rasvataan, vaikka isä ihan varmasti osais tehdä ne ihan muistista.

Ainakin mun isi ja äiti molemmat rakastaa mua paljon. Se niillä on ainakin yhteistä.


Niijoo, ne tykkää kyllä molemmat musasta. Ne osaa molemmat laulaa ja rummutella. Isä soittaa mun kanssa myös kitaraa. Me katotaankin aika paljon musa-ohjelmia tv:stä ja luetaan laulukirjoja. Alan heti jorata kun kuulen musaa. Välillä mä hakkaan ite lelulla vaikka pöytään ja tanssin samalla. Mun liikkeet on niin hienoja, että äiti ja isi nauraa aina kamalasti kun jorailen!


Mulla on myös kivoja ystäviä. Eniten nään Valtteria ja Verneriä, ne on kaksoset, ja Venniä. Yleensä meidän äidit aina syö kauheesti kun nähdään. Lisäksi nään aina yhtä Allu poikaa, senkin kanssa on tosi kivaa. Sen isi ja äiti menee syksyllä naimisiin! Äiti kuulemma JOUTUI sen takia tilaamaan kauheasti mekkoja. Kuulemma kun tulee juhlat, PITÄÄ ostaa mekkoja. Mä ja Allu ei kyl päästä niihin juhliin, mut onneks me nähdään taas ensi viikolla! Lisäksi mulla on yksi tyttökaveri. Se asuu ihan mun naapurissa. Se on tosi söpö. Äiti ja sen äiti puhuu keskenään aina ihan outoja, jotain englantia? Sen tytön perhe on Kiinasta. Se on jossain tosi kaukana.


Millanen mä sitten oon? Mä oon tosi iloinen. Edes synnytyssairaalassa en viitsinyt itkeskellä ilman syytä. Tai sitten äiti vaan tunsi mut heti niin hyvin, että keksi aina mun itkuun syyn? Nyt, koska mä oon kohta yks vee, välillä vähän kiukuttelen ilman syytä. Äiti tosin silti tietää, että mä vaan huvikseen kiukuttelen ja ei yhtään reagoi!!?? Sitten mä yleensä luovutan. En mä kyllä jaksa kiukutelle kovin usein. Jos isä kiukuttelis, se sais kyllä heti satikutia! Äiti kitisee välillä, mut isä ei lähde siihen mukaan, koska isi ei tykkää tapella.


Mä, äiti ja isi tykätään kaikki syömisestä ja herkuista! Mä tykkään maistella kaikkea. Mitään oikeita herkkuja en saa kovin usein, se on tylsää, koska tiiän, että viikonloppuiltaisin, kun mä nukun, äiti ja isi herkuttelee! Haluisin maistella kaikkea vielä enemmän, mutta mulla on vähän allergioita. Mulla on kohta taas lääkäri. Toivottavasti saisin sitten luvan maistaa uusia juttuja! Mä oon aina lääkäreille tosi kiva ja flirttaileva, mut silti multa usein kielletään joitain ruokia.

Tämmönen poju mä oon! Kun äiti kirjoittaa mun tarinaa tänne internettiin, mä oon jo nukkunut tunnin. Viime yönä nukuin ekaa kertaa melkein 7 tuntia putkeen! Oon alkanut tykätä nukkumisesta ja tissistä yhtä paljon, joten ehkä mä keskityn jatkossa hengaamaan niillä tisseillä vaan päivisin. 

Moikka!

ps. Noissa kuvissa mä syön elämäni ekaa jädeä. Se oli joku sokeriton jäätelö. En ollut ihan varma oliko se musta niin hyvää, mutta mä nyt söin sen kuitenkin.

tiistai 4. heinäkuuta 2017

Aamos 11kk

Ihan ensiksi, kommenteista tulee minulle jatkossa ilmoitus. Niitä oli tullut muutama, mutta blogin asetukset olivat niin oudosti, etten niitä ole huomannut. (asetusten syy, heh!) Pahoittelut!

Meidän pikkuinen on ihan kohta jo vuoden ikäinen! Huisia! Mitä Aamos Vaamokselle siis kuuluu?

Yöt ovat parantuneet hurjasti. Juhannuksen jälkeen tuli hieman takapakkia, mutta vaikka poju oli juuri mummolassa kaksi yötä, ja olin jo valmistautunut öisen tissitakiaisen paluuseen, Aamospa päättikin yllättää ja parina yönä hän on herännyt vain kerran klo 19-6.30 välillä. Aikamoista! Minun ja mieheni viikonloppuloma Kuusamossa ei siis mennyt ainakaan nukkumisen osalta hukkaan, vaan hyviä öitä sai jatkaan myös täällä kotona. :)

Ruoka maistuu yhä. Tosin poju söisi yhä mielellään kaiken soseutettuna. Olen yrittänyt tarjota samaa ruokaa mitä itse syön, mutta huonolla menestyksellä. En muuten edes vaivaisi päätäni asialla, mutta päiväkoti alkaa jo 21.8. Onneksi poju ei ihan heti varmasti näänny nälkään. :) Toki sormiruokakin menee. Maissi, Talk-murot, leipä ja viinirypäleet ovat suurta herkkua! (Mies tosin saa pojun syömään lähes mitä vain.. )

Maitokin maistuu yhä oikeastaan vain rinnasta. Heh. Pidän yhä sormet ristissä, että Aamos lopettaa itse tissillä hengailun. Melkein kahdeksan hammasta alkaa myös välillä kaihertaa maitohanoja.

"Tää, tää, tää". Kaikkea pitää nykyisin osoitella.

"Spagettia ja jauhelihaa"

Kahdeksan hammasta tosiaan! Hampaat ovat oikeastaan vaivanneet todella vähän. (koputtaa puuta) Miten pojun leveä hymy voikin olla niin suloinen? Helmihampaat ovat ihan älyttömän söpöt! Onneksi meillä yhä hymyillään tosi paljon.

"Mjaa..en syö"

Kiukuttelu on löytänyt myös tiensä tähän taloon! Pari kertaa ollaan päiväunien jälkeen saatu kokea lähes tunnin huutokonsertti. Ei auta syli eikä edes rinta. Hellyyttävin ele ikinä on se, kun Aamos kiukun jälkeen konttaa syliini ja nyyhkii. Ihan kuin hän pyytäisi jo anteeksi. Lopuksi halataan kauan ja sitten jatkuu taas leikit. :)

Meillä ei vielä kävellä kuin tukea vasten, mutta poju nousee jo hienosti itse kyykystä seisomaan. Aamos osaa polkea toista jalkaa, mutta varsinaisia askelia herra ei ole vielä onnistunut ottamaan, vaikka minä ja mieheni kumpikin kamerat kädessä hihkumme kimeällä lässytysäänellä "tule tule tuleeee" "hyvä hyvä hyväää". 

Tänään kävimme Korkeasaaressa. Aamosta kiinnosti lähinnä kasvit ja Kanadan hanhet. Tiikeriä ja marsuja hän jaksoi hieman osoitella. Myös evästauko oli mieluinen. :D Ilmeisesti ihmeteltävää silti oli, sillä poju nukahti jo 18.20.

Nyt taidan tehdä itselleni smoothien, siirtyä sohvalla, heitän aivot narikkaan ja avaan Netflixin. Suosittelen jokaiselle mammalle moista lepohetkeä, jos se vain on mahdollista!

sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Toisenlaiset kesät

Meidän pieni jörsseli on ihan pian jo vuoden ikäinen. Vauvasta on kasvanut taapero. Nyt kun töihin paluu lähestyy, arki taas muuttuu. Vielä on onneksi edessä lähes koko kesä. Viime kesäkin oli jo toisenlainen. Iso maha, tuskainen olo ja malttamattomuus vaivasi. Loppujen lopuksi raskausaikahan meni todella nopeasti, vaikka se tuntui ikuisuudelta. Nopeasti meni myös viime kesä. Ja täysin sumussa. Ei muistikuvia. :D

Jäin pois töistä jo raskausviikolla 33. Onneksi rakas pikkusiskoni oli lomalla ja piti minulle seuraa. Ilman siskoa olisin varmaan kuollut ahdistukseen. :D Kiitos rakas sisko! Tosin siskon syytä on myös yhä lanteilla heiluvat 4 extra kiloa. Taisimme joka viikko käydä ainakin kerran Pizzeria Limonessa syömässä! Eh.. Juhannuksenkin vietimme kotona. Olen muuten viettänyt lähes joka juhannuksen mökillä. Kun vaarimme kuoli, kenen mökki siis oli, emme juhlineet mökillä juhannusta. Viime kesänä oli siis vasta toinen mökitön juhannus.

Nyt olimme siis taas mökillä. Vastustin ajatusta, mutta lähdin silti. Muuten reissu meni hyvin, mutta Aamos ei osannut nukkua vieraassa paikassa. Tietysti myös valvovat juhlijat häiritsivät unta. Olen jo tottunut hyviin, lähes kokonaisiin öihin ja tottakai heräily tuntui nyt rankalta. (Miehen syy, taas! Mitä olisikaan juhannus ilman, edes yhtä parisuhderiitaa? ;) )


Lenkkimaisemia Pertunmaalta

Olihan se erilaista juhannuksen viettoa. Toisaalta oli aika hauskaa mennä klo 22 nukkumaan Aamoksen kanssa, kuunnella alakerrasta kuuluvaan puheensorinaa ja nuuhkutella tissillä viihtyvää pikkumiestä. Herätä aamulla kello 5.05, syödä aamupalaa kun muut vielä nukkuivat ja lähteä vaunulenkille kello 8. Onneksi vieraat osasivat ottaa vauvan huomioon. :) Silti, "rentouttavan" mökkiviikonlopun jälkeen olin älyttömän väsynyt. Pakkaaminen, purkaminen ja autossa istuminen (etenkin kun lapsi huutaa, kissanpissa haisee ja kissa huutaa) vievät ihan älyttömästi voimia, kun pitää ottaa kaikessa pikku mies huomioon. Mökkireissuakin pitää oikeasti suunnitella. Edes sinne ei enää lähdetä ihan ex tempore.


Voin kertoa, että kun pysähdyin ottamaan tämän kuvan, ruokin varmaan miljoona hyttystä.

Tälle kesälle minulla ei oikein ole suunnitelmia. Aamos ei vielä hirveästi välitä tapahtumista yms. Olisi kuitenkin kiva tehdä edes päivämatka Tallinnaan tai käydä Korkeasaaressa ja Suomenlinnassa. Ensi viikonloppuna Aamos on kaksi yötä yökylässä mummilla. Minä ja mieheni suuntaamme parhaan ystäväni häihin Kuusamoon! Odotan kahta hotelliyötä, mutta ajatus siitä, että olen erossa Aamoksesta niin kauan, hirvittää. Yksi yö vielä menee, mutta kaksi. Huh.


Iloinen kaukalomatkustaja. :D


"Oih, Youtube!" Gazoo päälle ja jo loppuu itku! Miten ennen nykyteknologiaa pärjättiin? Annettiin avainnippu kouraan? T: Vuoden äiti

6.8 vietetään pojun syntymäpäiväjuhlat! Sitäkin odotan innolla!

Aamoksen päiväkoti alkaa 21.8 ja loppukesän on ehkä syytä olla melko rauhallinen. Palaan itse töihin vasta 4.9 ja onkin outoa olla elokuun viimeiset päivät miehen kanssa ihan kaksin! Miksi sekin tuntuu jotenkin "väärältä"? Laittaa lapsi päiväkotiin ja lähteä itse lomailemaan päiväksi? Tekee meille varmasti hyvää! :)

Niin ne kesät muuttuvat! Toivotaan kaunista säätä koko kesälle! :)




sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Mistä voimaa vauva-arkeen?

Meille on sattumoisin siunaantunut ns. helppo vauva. Silti vauvan kanssa oleminen 24/7 on tottakai välillä raskasta. Huonon yön jälkeen täytyy herätä kun vauva päättää, että on aamu, ja jos vauva on päättänyt, ettei häntä huvita nukkua päiväunia, ei omaa aikaa päivällä ole.

Meillä onneksi on viime aikoina maistunut hyvin uni niin yöllä, kuin päivällä, mutta silti aloin pohtimaan sitä, miten minä saan itseni jaksamaan. Äitiys kun on melko rankka laji, oli vauva sitten helppo tai vaativampi.


Lepo. Jos olemme kotona kun Aamos nukkuu päiväunia, nukun myös itse tai löhöän sohvalla, katson Netflixiä ja juon kahvia. Olen päättänyt, etten päiväunien aikana touhua. Piste. Olen huomannut, että on äärimmäisen tärkeää, että yrittän tentoutua päivällä. Parasta on selailla somea tai tuijottaa mukaasa tempaavaa sarjaa! Tyhjentää pää täysin ajatuksista.

Liikunta. Välillä ei huvita sitten yhtään urheilla, kaikki muu on kiinnostavampaa, mutta kun joka päivä liikkuu ns. extraa edes sen 30 minuuttia olo on paljon parempi! Vaikka tekisi vain venyttelyn, siitä saa aivan tajuttomasti puhtia! Minulle on muodostunut nyt hyvä tapa tehdä illalla 30 minuutin treeni, kun Aamos on mennyt nukkumaan. Toivotaan, että tämä tapa säilyy! 30 minuuttia on kuitenkin todella lyhyt aika ja en pysty keksimään itselleni tekosyitä, etten ehtisi edes sen vertaa urheilla. :)

Ruoka. Rakastan jäätelöä ja suklaata, mutta valitettavasti, jos ruokavalioni koostuisi vain näistä kahdesta, en jaksaisi. Pyrin syömään aina kun Aamoskin syö. Joka päivä yritän syödä hyvin ja ravitsevasti. Herkuttelut kuuluvat viikonlopulle. Ehkä pikkuinen pojumme saa tästä hyvän mallin omiin ruokailutapoihinsa. (Ainakin hän myös pitää jäätelöstä. Heh. ) Minulla on myös melko herkkä vatsa ja jos vatsa ei toimi, ei toimi mielikään. Jos aamulla ei suoli juokse sulavasti, tulee ihan varmasti huono päivä! :D

Ystävät. Olen ollut äärimmäisen onnekas, sillä muutama kaverini onnistui myös poikimaan vuonna 2016. On aivan mahtavaa, kun voi heti aamulla raportoida Whatsapp-ryhmään, miten yö meni, käydä yhdessä vaunulenkillä tai vaan kahvitella ja ihastella lapsosia. On myös todella tärkeää, että on ystäviä, jotka ymmärtävät vauva-arkea. Toki myös ne ystävät, joilla ei lapsia ole, ovat äärimmäisen tärkeitä yhä!

Siisteys. Muiden kodit saavat olla millaisia ovat, mutta minulle on äärimmäisen tärkeää, että kotini on siisti. Ahdistun pyykkikasoista, tai sotkuisesta tiskipöydästä. Välillä ärsyttää tarttua imuriin, mutta kun 10 min on huristellut, on taas siistiä ja mieli lepää! Eniten vitkuttelen aina astianpesukoneen tyhjentämistä. Miksi? En ymmärrä. Siinähän ei hurahda kuin 5min! Se on silti ehdottomasti kotitöiden inhokki!

Tuki. Olemme todella onnekkaita, että isovanhemmilta saa lähes aina hoitoapua, jos sitä tarvitsemme. Arvostan heitä todella, sillä tiedän myös vanhempia, joiden tukiverkosto on lähes olematon. Olemme päässeet kaikkiin juhliin ja tapahtumiin, minne lasta ei voi viedä, aina kun vain olemme halunneet. Kiitos ihanat!


Syksyllä, kun palaan töihin ja Aamos menee päiväkotiin, arki varmasti taas muuttuu ja varmasti joudun keksimään uusia tapoja pitää mieleni ns. kirkkaana! Yritän kuitenkin mennä positiivisesti syksyä kohti ja nauttia ensin kesästä!

tiistai 13. kesäkuuta 2017

Vauvan kanssa mökillä

Mökkimme sijaitsee Pertunmaalla, kauniin järven rannalla. Mökki ei oikeastaan ole "mökki" vaan vanha rintamamiestalo. Tilaa siis on. Lisäksi pihalla on melko suuri aitta. Mökkimme ei myöskään sijaitse ns. metsässä, vaan ihan Perunmaan keskustassa. Kauppa, terveysasema, kirjasto yms. löytyvät siis ihan vierestä. 


Miinuksena on, vauvan kanssa reissatessa, se, ettei mökillämme ole juoksevaa vettä eikä täten sisävessaa eikä suihkua. Vauvahan ei tästä sinänsä välitä, läheskään niin paljon kuin snobeileva äiti, mutta toki nämä puutteet tuovat hieman haasteita.

Kokeilimme mökillä olemista viimeksi pääiäisena. Nukuimme aitassa ja yö oli aivan kamala. Vieras paikka, pimeää jne. Aamos itki monta tuntia.


Viime viikonloppuna lähdimme matkaan ihan kolmistaan. Aamos nukkui keittiössä ja me olohuoneessa. Yöt menivät kuin kotona eli ihan hyvin. Huh. Itselläni tosi meni hermot, sillä "vieraassa" paikassa pojua joutui tietysti vahtimaan paljon enemmän. Kotona poju voi viipottaa rauhassa ympäri alakertaa, sillä tiedän, ettei nurkista löydy mitään huonoa maisteltavaa tai vauvalle sopimattomia esineitä. (paitsi tänään kaivoin herran suusta pariston, eh.)


Olen myös aika siivous-natsi ja minun on todella hankala hyväksyä sitä, että mökkiä käyttävät muutkin, eikä se pysy aina siinä kunnossa, kuin minä haluaisin. 

Paikkahan on kyllä todella ihanteellinen pienelle pojulle viettää kesiä. On hehtaarin verran lääniä, oma ranta jne. Myös mies rakastaa viettää aikaa mökillä, joten yritän toki kovasti, että myös itse siellä viihtyisin. Miten se silti on niin vaikeaa?


Mökki viikonlopun aikana Aamos tosin oppi taas uusia asioita! Nyt herra osaa jo seistä tovin ilman, että hän ottaa tukea! Lisäksi, ihan yhtäkkiä, poju näytti, että osaa syödä lusikalla itse! Toki joudun häntä vielä auttamaan, mutta hyvin lusikkaa seilaa jo lautaselta suuhun!

Isäntä itse!

Miten nuo pienet kasvavatkin niin nopeasti!

sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Rutiinit, tavat ja rytmit

Olen aina ollut aika tapojeni orja. Päivät olivat toisensa perään aina melko samanlaisia. En esimerkiksi ikinä torkuttanut aamuisin, sillä tarvitsin aamuisin aikaa. Vaikka lähdin aina töihin kello 7.00, heräsin 5.20. Jos en aamulla saanut syödä rauhassa aamiaista, ehostautua, selata somea yms. saattoi koko päivä mennä pilalle. Kiireestä saattoi tulla vatsakipuja!

Joka ilta valitsin jopa seuraavan päivän vaatteet ja asusteet valmiiksi.

Jokaisen kuukauden 15. päivä maksoin laskut, jotta näin miten loppukuuksi jäi rahaa. Halusin aina olla tietoinen siitä, mikä oli tilini saldo. Tästä syystä tilasin jopa pelkän Depit-kortin. Halusin, että kun ostin jotain, näin heti oston jälkeen tilin todellisen saldon.

Tein aina 8-16 päivää töissä, tai ainakin sellaista työpäivää, että menin joka aamu samaan aikaan töihin ja lähdin kotiin kahdeksan tunnin päästä. Kerran olin puoli vuotta töissä apteekissa. Vuorotyö ei sopinut minulle laisinkaan. Tarvitsin vapaat viikonloput.

Söin joka aamu lähes saman aamiaisen ja herkuttelin vain viikonloppuisin.

Hermostuin jos kotona oli epäsiistiä. Tai töissä. Aina kun tein esimerkiksi ruokaa, siivosin jälkeni ennen syömistä. Töissä oli työpöytä pakko siistiä työpäivän päätteeksi.

Ajattelin, että kun vauva syntyy, pitäisi minun tottua aivan toisenlaiseen elämään. Mietin muutosta usein ja ajatus välillä jopa pelotti.

Kun Aamos sitten vihdoin "muutti" meille kaikki haki aluksi paikkaansa. Vauvan tavarat seilasivat olohuoneessa ja jokaisella nojalla oli vaatteita, harsoja ja vaippoja. :D Mies tietysti imuroi, mutta aina kun joku oli tulossa katsomaan vauvaa, otsa hiessä järjestin paikkoja ja kun vieraat vihdoin saapuivat, oli olo todella heikko. (Menetin synnytyksessä kaksi litraa verta, joten vouhottaminen ei ainakaan helpottanut toipumista). :D

Eipä siinä sitten kuitenkaan mennyt kuin kuukausi, kun sain ilokseni huomata, että tapojensa orjalla on hyvin rytmissä elävä pieni poika! :) Tämä sopi minulle paremmin kuin hyvin! Ukkeli söi TASAN kahden tunnin välein ja nukahti yöunille myös aikalailla aina samaan aikaan. Aamulla herättiin aina suht samoihin aikoihin.

Kun Aamos alkoi syödä kiinteitä ruokia, oli ateriarytmi todella helppo toteuttaa ja viisi ateriaa
päivässä löysi todella nopeasti paikkansa.


Millainen meidän päivä sitten on?

6-6.30 Herätys
7.00 Aamupala
8.00 Aamupesu+rasvaus
8.30 Päiväunet
11.00 Lounas
13.00 Päiväunet
14.00 Välipala
16.00 Päivällinen
17.00 Iltapesu+rasvaus
18.00 Iltapuuro
19.00 Nukkumaan.

Toki ajat ovat noin aikoja ja yöllä heräillään vielä muutaman kerran, mutta olimme sitten kotona tai liikenteessä, tämä rytmi pysyy ja se on aivan mahtavaa! Menoja on todella helppo suunnitella ja kodinkin saa pidettyä järjestyksessä!

Valitettavasti tarkassa rytmissä on huonotkin puolensa.

Jos esimerkiksi päiväunet eivät vaikka huonon nukkumisympäristön takia onnistu, Aamos on jo päivällisen aikoihin todella väsynyt ja vihanen. Nukkumaan mennessä meno onkin jo niin yliväsynyttä, ettei nukkumisesta meinaa tulla mitään. Saldona on huutava lapsi ja hermostunut äiti. (ja isä, kenen syytä kaikki tietysti on!! :) )

Jos ruokailuajat taas venyvät, ei puuro enää illalla maistu. Tämä taas johtaa siihen, että yöllä pikkunälkä hiipii Aamoksen mieleen usein ja hän heräilee.

Koska Aamoksen ilta alkaa jo n. 17.30, vaikka olemme yrittäneet venyttää pojun nukkumaanmenoaikaa, on kotona oltava aina ajoissa. Illat ovat siis melko lyhyitä ja tämä tarkoitaa sitä, että emme voi osallistua tapahtumiin yms., mitkä alkaisivat klo 16. Jos nukkumaanmenoaika venyy, seuraa tästä hyvin kaaoottinen ilta ja rauhaton yö. (ja taas kaikki on isän syytä!!)


Minua harmittaa hirveästi, että joudun syksyllä töihin, mutta toisaalta uskon, että kaikki menee oikein sutjakkaasti. Päiväkodissa on mukava rytmi pojulle ja se ei tule sotkemaan meidän kuvioita. Toivotaan, että poju jaksaisi syksyllä valvoa iltaisin vaikka jo klo 20 asti! :)

Kuvissa on juuri harjoiteltu syömään lusikalla itse. Siivousnatsi-äitikin selvisi hengissä. :)

Minne aika katoaa?