torstai 19. lokakuuta 2017

Hallittua kaaosta

Huhheijaa! Arki on aikamoista rumbaa.

Päivät kuluvat kuin siivillä herätyksestä siihen, että poju menee nukkumaan. Sitä kuuluisaa omaa-aikaa jää iltoihin noin kaksi tuntia. Joka ilta klo 20-22. Olettaen siis, ettei poju herää. :D

Meillä on nyt sairastettu todella paljon. Tiesin, että pöpöjä on luvassa, mutta, että näin paljon? En varmasti valehtele, kun kerron, että olen ollut töissä yhden kokonaisen viikon! Melko hieno työnaloitus siis. :)


Korvatulehdukseen nro 2 on parhaillaan antibioottikuuri menossa ja maanantaista keskiviikkoon poju oli taas kotona. Tämä heijastuu heti siihen, että kun minä lähden johonkin, tulee kova parku. Onneksi melko lyhytaikainen.

Yötkin ovat olleet todella levottomia. Edes viekussa ei aina pojulle uni tule. Nyt vaivaa kaikeksi kurjuudeksi hammas numero 10. Se pirulainen, kulmahammas, on tulossa läpi. Ehkä meillä kohta taas nukutaan paremmin.

Iskän ottama kuva.

Pientä uhmaa on ollut havaittavissa, mutta ymmärtäähän sen, kun aina joku paikka pojulla kolottaa. Voi pikkuinen.

Ensimmäinen isompi allergiakohtauskin on nyt koettu. Tänään kuulin testien tulokset ja erittäin paha soija-allergia on muuttanut talouteemme. Onneksi soijaa on vain mm. jokaisessa tuotteessa mitä kaupasta ostaa. No ei onneksi ihan jokaisessa. :)


Ihme kyllä, kaikesta on selvitty ilman isompia parisuhderiitoja, joka päivä olen ehtinyt myös urheilla ja vähän istua sohvalla ja kotikin on yhä aina ihan siisti. Pyykkivuoriakaan ei vielä ole kasvanut kylpyhuoneeseen. :D

Eiköhän pian helpota, pöpöjen suhteen ainakin. ;)

tiistai 3. lokakuuta 2017

"Taaperoimetys, hyi!"

Otsikko on ehkä liian ruma. En ikinä ajatellut, että taaperon imettäminen olisi varsinaisesti mitenkään "ällöä". Ajattelin ehkä, että se olisi jotenkin hassua. Ajattelin, että se ei olisi minun juttuni.

Suunnittelin, että vähentäisin imetystä vähitellen niin, että kun palaan töihin, homma olisi ns. purkissa.

Nooooh. Ei se nyt mennyt ihan niin. :D


Olen erossa pojusta arkisin klo 6.40-17. Silti imetän yhä aamuisin, töiden jälkeen ja öisin. Aika paljon siis.

Helposti sanon, että olen vain liian laiska lopettamaan, mutta ei se niin ole. Minusta on jotenkin ihana tulla kotiin kun poika juoksee ovelle vastaan, malttamattomana, kitisten, odottaa, että saan ulkovaatteet pois ja sen jälkeen käperrymme sohvalle tissittelemään. Rentoudumme molemmat työpäiviemme jälkeen. Se fiilis on todella ihana.

Samoin illalla on ihana silitellä pieni tuhisia uneen, silitellä hänen päätään ja hyräillä. Parasta!


Öisin olisi toki ihana nukkua ilman herätyksiä, mutta niin hassua kuin se onkin, minulle tulee usein myös öisin ikävä taaperoani, ja hänet on ihana nostaa hetkeksi rinnalle.

"Julkisesti" emme enää tissittele. Ei siihen kai mitään syytä ole, mutta rinnalla olo on selvästi myös pojulle ns. privaatti hetki äidin kanssa.

Katsotaan kauan meidän imetystaival kestää. Toistaiseksi en näe syytä sitä lopettaa. :)

keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Aamos 1v ja 2kk

Ihan pian meidän Jörsseli on jo vuoden ja kokonaista kaksi kuukautta vanha! Kehitys on ollut yhä huimaa ja pojusta on jo kasvanut taapero. Minne se vauva katosi?

Päiväkodissa on opittu paljon uusia juttuja ja esimerkiksi itse syöminen on kehittynyt hurjasti. Kivointa on ehdottomasti syödä haarukalla! Käsillä toki kovasti autetaan, mutta lattialle ei enää putoile juuri mitään! Lusikallakin syöminen onnistuu, mutta silloin tulee sotkua. :)Aamos on myös alkanut juoda hienosti nokkamukista aina palan painikkeeksi.

Päikyssä on myös selvästi innostuttu pukemisesta. Hattuja, kenkiä ja sukkia mallaillaan kovasti päähän ja jalkoihin. Vielä tosin ei löydy taitoa siihen, että asusteet saisi paikoilleen.

Öisin heräillään yhä tissille, mutta kerran on nukuttu jo koko yö putkeen! Huh.

Tissi siis maistuu yhä. :D Liikaakin. Tissinkantaja itse on liian laiska tekemään asialle mitään, joten toistaiseksi meillä tisseillään vielä melko usein.

Painoa on n. 11 kiloa ja vaatekoko 74/80. Tukka kasvaa kohisten. :)

Sanoja on vähän. Äiti, tissi ja ei. Kissalle sanotaan "mau". Poju kyllä ymmärtää todella paljon, kun hänelle juttelee. Ei-sanan etenkin. Välillä hän tekee tuhmia ja heristää itse itselleen sormea samalla Ei:tä hokien. Voi hömelöä. :D

Uhmaikä nostaa vahvasti päätään. Etenkin väsyneenä kiellot aiheuttavat suuret krokotiilinkyyneleet. Tehosteena käytetään polvilleen heittäytymistä ja jos oikein draamaillaan, pää painetaan pettyneenä polviin. Toistaiseksi tämä aiheuttaa minussa lähinnä naurahduksen. :)

Valitettavasti päiväkodin pöpöt ovat kotiutuneet meille. Viime viikolla oltiin kotona kolme päivää lenssun takia. Maanantaina sain töihin soiton, että silmät rähmivät. Silmätulehdushan se. Tänään taas saatiin korvatulehdus diagnoosi. Voi pojua. Onneksi hän on reipas, vaikka on selvästi todella kipeä. Toivottavasti vastustuskyky kasvaa pian!


Arki on aika rumbaa, mutta sujuu. ;)

torstai 21. syyskuuta 2017

Työmyyränä

Hupsista keikkaa. Kohta työelämää on taas takana jo useampi viikko. Töihin paluu on sujunut yllättävän helposti. Se, että poju aloitti päivähoidon jo pari viikkoa ennen sorvin eteen palaamista, auttoi varmasti paljon. Lisäksi minulla on onneksi mitä ihanimmat työkaverit! Olen välillä miettinyt, että käyttäisinkö jatkossa sanaa "työystävät"? :)


Aamut ovat melko hektisiä. Kaukaisilta tuntuvat mammaloman pitkät aamut smoothieta ja kahvia nauttien. Kello 5.30 pirisee kello. Vieressä nukkuva taapero tarraa salamana kiinni tisseihini ja vartin verran heräilemme yhdessä. Mies jää vielä pojun kanssa petiin ja sillä välin minä peseydyn, meikkaan ja pukeudun. Aika hyvää tiimityökentelyä, eikö? :) Tämän jälkeen haen pojun ja laitan hänet "valmiiksi". Ulkovaatteet päälle, kahvi termosmukiin ja päiväkotia kohti. Päiväkodilla olemme n. 6.40 ja itse lähden 6.50 dösällä töihin. Huh.


Päivät ovat menneet meillä kaikilla oikein hyvin. Edellisestä kappaleesta kävikin ilmi, että ikävä iskee aina öisin. Lähes joka yö poju on haettu väliimme nukkumaan. :D Olen kuitenkin ihan sujut asian kanssa, sillä nukumme kaikki näin suht hyvin. Uskon, että tovin päästä ikävä helpottaa.

Olen oikeastaan aika ihmeissäni, ja samalla helpottunut, siitä, etten tunne päivisin ihan kamalaa ikävää. Töissä on tosin myös melko hektistä, joten ajatuksetkaan eivät ehdi harhailla.


Välillä tosin tuntuu, että työt saa tarkastaa ainaki sata kertaa ennen kuin luottaa aivojensa tuotokseen. Mielelläni olisin elänyt vielä toisen vuoden ilman aikatauluja, mutta sinne se mammaloma nyt kuitenkin meni ja nyt ollaan taas työelämässä, luultavaati eläkeikään asti. :D

perjantai 25. elokuuta 2017

Päiväkoti

Sinne se pieni Jörsseli meni. Viisi päivää sitten. Päiväkotiin. Kaikki on onneksi mennyt todella hyvin. Poju syö hyvin ja touhuaa innokkaana. Ei myöskään arastele ketään, vaan on hyvin luottavainen. Ei ihme, hoitajat kun ovat todella mukavia.


Jopa siihen, että nyt nukutaan vain yhdet päiväunet, poju on tottunut hienosti. Tämä jännitti minua ehkä eniten. Kotona kun hän on nukkunut vielä kahdesti päivässä ja ainoastaan rattaissa. :D Päiväkodissa poju nukkuu hyvin ja tyytyväisenä, ihan isojen poikien sängyssä. Äiti on ylpeä.

Vielä ei ole edes haikailtu itkien äidin tai isin perään. Toivotaan, ettei itkuisuutta edes ilmene. :)


Onko päiväkodin aloitus sitten vaikuttanut mihinkään? On. Tisseihini. Ne on kipeät!! Esimerkiksi tänään olimme kotona kello 15 ja iltapuuroon mennessä rintaa oli vaadittu kolmesti. Myös öisin poju ei meinaa millään jäädä yksin nukkumaan ja onkin nukkunut osan yöstä äitin ja isin välissä. Viiime yö tosin sujui taas entiseen malliinsa, toivotaan, että myös tuleva yö sujuu.

Itse lomailen vielä ensi viikon. Mies ja poju ovat joka päivä poissa kello 7-16. Miettikää! Yli 8 tuntia omaa aikaa päivässä!! Huh. Jännää!


Olo on silti tietysti kovin haikea. Moni vuotisen äiti tuntuu odottavan töihin pääsyä innoissaan, mutta itse olisin mielelläni ollut vielä kotona.

Pitänee kuitenkin olla kiitollinen, että pojulla on hyvä hoitopaikka ja itsellä työ mihin palata. Työtehtävät eivät niin houkuta, mutta aivan mahtavia työkavereita on hirmuinen ikävä!

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Minne aika katoaa?

Vastahan ihmettelimme vessassa raskaustestiä. Siihen oli ilmestynyt viiva, harvinaisen selvä viiva. Silti ajoimme lähimpään apteekkiin ostamaan muutaman testin lisää. Ihan varmuuden vuoksi. Parin päivän päästä tehtiin vielä yksi testi. Miksi? No ihan varmuuden vuoksi.

Vastahan mietin, tuleeko meille tyttö vai poika.

Vastahan ihmettelin päivä päivältä voimistuvia potkuja. Vastahan jokainen potkaisu masun sisällä sai minut ihmettelemaan ja hymyilemään. Niihin ei ikinä tottunut. Aina ne katkaisivat ajatuksen ja pystyin ajattelemaan vain vauvaani.


Eihän siitä ole kuin hetki, kun siivosin työhuoneeni ja lähdin lomailemaan. Muistan kuinka se tuntui oudolle. Olla nyt vuosi ja kolme kuukautta pois työelämästä. Mietin, että miten ihmeessä jaksan olla kotona.

Kuinka lasketun ajan kynnyksella, valvoin kaikki yöt ja murehdin, lopulta jo tuskailin. Odotin, odotin ja odotin. Olin ihan varma, että raskauden viimeinen kuukausi kesti ainakin 12568 päivää, ehkä jopa 12570 päivää. Miettikään jos syntymäaika olisi 12570.7.2016?

Muistan kuinka odotin ja odotin sairaalassa, odotin synnytyssalissa, odotin. Myös epiduraalia odotin. :D


Muistan kuinka vasta ihmettelin pientä poikaani kenet oli nostettu paitani sisälle. Sieltä se tuijotteli minua ja tutki tissiäni. "Anteeksi arvon äitihenkilö. Maitohanassani on ilmeisesti tukos? Hälyttäisittekö kätilön, täällä tarvitaan lisämaitoa"'

Muistan kuinka vihdoin, kun olin toipunut ajattellin, että saan olla vauvani kanssa kotona vielä vuoden ja kuukauden!

Vastahan tuo poju oppi hymyilemään, sitten jokeltelemaan, sitten kääntymään.

Vastahan me ensimmäisen kerran törkkäsimme hänen suuhunsa porkkanasosetta ja odotimme hauskaa ilmettä. Ilmeilyjä emme ikinä saaneet tosin kokea. Kaikki maistui Jörsselille. :D


Vastahan meidän vauva alkoi ryömimään, sitten istumaan.

Ihan hetki sitten laskin, että saan olla kotona vielä puoli vuotta!

Minne aika on kadonnut? Ylihuomenna meidän pieni kävelevä vauvamme viettää päivän päiväkodissa. Alle kuukauden päästä minä joudun töihin.

Vaikka noin muuten monet "odota vaan"- lausahdukset olen todistanut vääriksi, "vauva vuosi menee nopeasti"-lause pitää täysin paikkaansa.

Kohta se alkaa, uusi arki.

maanantai 31. heinäkuuta 2017

Rakas 1v

Facebook kertoi, että 31.7. vuonna 2012 olin kävellyt tunnin ja hikoillut salilla 45 minuuttia. Kyllä, ilmeisesti tämä piti infota muille. 31.7. vuonna 2013 taas kirosin leikattua silmääni. Silmä kun näytti uhkaavasti siltä, ettei se parane ja täten en olisi päässyt Flowun katsomaan HAIMia. Karsastusleikkaus oli kyseessä ja silmä onneksi parani. HAIMin keikka tosin oli pettymyts. 31.7. vuonna 2014 olin linkittänyt hassun hauskan Naurunappula-kuvan ja 31.7. vuonna 2015 olin intoillut alkavaa kesälomaa, etenkin hyvää sääennustetta

31.7. viime vuonna olin ollut tovin jo äiti. Kello 1.20 maailmaan oli syntynyt ihana pieni poikamme. En päivittänyt Facebookkia, mies oli tehnyt päivityksen illalla klo 20.03. Kuvassa oli pieni poikamme kapalossa, neulehattu päässä. Kuvatekstinä oli sydämen kuva. (1.8.2016 lähtien olen kyllä päivitellyt kuulumisiamme someen, "jonkin" verran. :D)


Pieni suuri poikamme täytti tänään siis vuoden. Kokonaisen vuoden! Hurjaa!

Aivan ihmeellistä miten ihminen kasvaa ja kehittyy vuodessa! Senttejä on tullut lisää 25, painoa yli kuusi kiloa,  vaatekoko on kasvanut koosta 56 kokoon 80! Muutamia sanoja on opittu, askelia otettu ja syödäänkin jo kuin aikuinen ihminen konsanaan! Huisia! Meillä ei enää asusta vauva. Meillä asuu taapero.


Vuosi on ollut rankka, mutta kuitenkin paljon helpompi mihin varauduin. Öisin on heräilty, mutta todella harvoin on menty päiviä ns. samoilla silmillä. Aamoksen kanssa on ollut ihan ns. rentoa ja kokoajan arki helpottuu. Uhmailut ärsyttävät, mutta on hauskaa seurata miten pienelle ihmiselle kasvaa oma tahto ja miten hän harmistuu jos ei osaa/saa tehdä jotain.


Vanhemmuus on ollut upeaa, ihanaa, helppoa ja joskus haastavaa. Innolla jo odotan, mitä pieni rakkaame oppii seuraavan vuoden aikana.

Paljon onnea pieni kultuni! Äiti on onnellinen ja ylpeä. <3

sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Voihan tissit!

Miten ihmeessä tässä näin kävi? Olin varma, että kun siihen täysimetykseen ei koskaan päästy, ei pojua jaksaisi tissit kauaa kiinnostaa. Ajattelin, että jos puolivuotta pystyisin imettämään edes vähän, se olisi hyvä juttu!


Ihan kohta meidän poju on jo taapero ja tissit on hänelle yhä se juttu numero yksi.

Hyvähän se on, että maitoa tulee ja tissi maistuu, mutta välillä olen hieman pulassa asian kanssa.

Öisin en voi lohduttaa pojua uneen kuin tissillä ja edes helteillä neste kelpaa vain minun meijereistäni. Voi kääk!

Noh, omapa on valintani. Luultavasti Aamos ei sisaruksia saa ja siten minä en tule enää koskaan imettämään.

Ehkä Aamos vuoden sisään luopuisi tissistä itse? Vai pitääkö minun valmistautua siihen, että vielä rippileirillä pitää käydä imettämässä? Ehkä imettämällä estäisin teini-iän alkoholikokeilut? Voi apua!


Onhan se imetys ihanaa, sitä en kiellä,mutta ihan pian minun pitäisi olla päivät töissä.

Ikävä näitä ihania imetyshetkiä kyllä tulee, kun ne joskus loppuvat. Se, kun poju ruokaillessaan tuijottaa minua silmiin ja samalla pikku sormillaan näpertää suutani ja nenääni tai kun hän hyvin akropaattisesti kiipeilee päälläni, että saisi sen tissin suuhunsa, tai kun hän yöllä rauhoittuu vain  siihen rinnalle. En tiedä parempaa.

Ehkä me selviämme ja imetys loppuu jotenkin luonnollisesti, sitten kun sen on aika loppua.


tiistai 18. heinäkuuta 2017

Raha

Mammaloma lähenee loppuaan. Syyskuussa pitäisi jo palata töihin. Ahdistaa ja ärsyttää. Edessähän töihin paluu olisi joka tapauksessa, oli kotona sitten vain vuoden tai kolme vuotta. Silti haluaisin olla vielä kotona niin kauan kunnes Aamos täyttää kolme.

Vielä enemmän ärsyttää syy siihen, että miksi sinne töihin pitää mennä jo nyt. Raha. Raha on se syy.

Oikeastaan ärsytyksen syy ei ole edes raha, vaan se, etten ole säästettyä rahaa tarpeeksi ja töihin on yksinkertaisesti vain pakko palata. Olen vihainen itselleni.

Eilen maksoin laskuja ja sinne ne menivät, säästötilin viimeiset eurot. Todella kurja fiilis. Säästäminen ei olisi ollut edes vaikeaa. Jo vuodessa olisin saanut sivuun sen verran, että olisin voinut vielä olla pitkään kotona. Tarkoitus oli tosin mammalomallakin tehdä töitä sunnuntaisin, mutta kakkostyöni loppui juuri sopivasti kun Aamos syntyi. Olin laskenut paljon sen varaan. Loppui mikä loppui, ei auta.

Ärsyttää, että rahat ovat loppu, mutta sen sijaan, omistan monta ihanaa asustetta. :D Toisaalta, ehkä asusteisiin uponnut raha olisi kuitenkin vuosien saatossa uponnut johonkin muuhun ja rahatilanne olisi silti sama.



"I like my money right where I can see it…hanging in my closet."-Carrie 

Pitää kuitenkin välillä muistuttaa itselleen, että Suomessa on kuitenkin asiat niin hyvin, että kotona voi olla todella pitkään niin, että tilille kilahtaa joka kuukausi ihan hyvin tukia. Monissa maissa ei ole mahdollisuutta edes äitiyslomaan.

Ei nämä ajatukset tosin silti lohduta. Haluaisin niin kovin olla vielä kotona Aamoksen kanssa.



Se, ei niin taloudellinen hankinta. :)

Onko materian tuoma ilo sitten äitiyden myötä hävinnyt? Ei, ei se kyllä ole. :D

Onneksi tänään oli ihana päivä! Aurinkoa, hyvää ruokaa ja ystäviä! :)

maanantai 10. heinäkuuta 2017

Äitihenkilön työpäivä

Perheyrityksen pomo herra Aamos ilmoittaa aamulla, noin kello kuusi, että työpäivä on alkanut. Perheyrityksen kokoaikainen työntekijä, äitihenkilö, herää ensin. Äitihenkilö siistiytyy kylpyhuoneessa ja hakee tämän jälkeen herra Aamoksen syliinsä. Herra Aamos ilmoittaa elein, että on janoinen sekä hellyydenkipeä, ja viettää tovin äitihenkilön rinnalla. Kun herra Aamos on tyytyväinen, äitihenkilö ja herra Aamos siirtyvät alakerran toimistoon.

Äitihenkilö huomaa, että herra Aamos tuoksuu hyvin vahvasti kakalle. Herra Aamos siistitään ja äitihenkilö siirtyy valmistamaan aamupalaa sekä keittämään kahvia.

Sillä aikaa perheen osa-aikainen työntekijä, isähenkilö, valmistautuu lähtemään kokoaikaiseen työhönsä toisen pomon palvelukseen. Ennen poistumista toimistolta on hyvin tärkeää, että herra Aamos tarkistaa isähenkilön työjalkineet sekä hyvästelee hänet iloisin vilkutuksin.


Perheyrityksen pomo, herra Aamos

Kun isähenkilö on saatettu matkaan, on herra Aamoksen aika nauttia aamupuuro. Äitihenkillö avustaa häntä. Kun herra Aamos on ravittu, putsattu ja puettu työvaatteisiin, siirtyy hän lattialle tarkistamaan lelutilanteen. Äitihenkilön on nyt aika nauttia aamupalansa.



Lelutilanne on kiinnostava myös tänään. Äitihenkilö saa nauttia aamupalansa rauhassa.

Pomo ei tykkää, että hänen alamaisensa komentelevat häntä, mutta äitihenkilön suosituksesta herra Aamos vetäytyy rattaisiinsa päivälevolle. Äitihenkilön tehtävä on herra Aamoksen levon aikana siivota toimisto ja sen jälkeen viettää kahvihetki sohvalla sekä ehostautua, sillä tänään herra Aamos ja äitihenkilö hoitavat asioita. Äitihenkilöllä on hammaslääkäri.



Hammaslääkäriin on pyydetty mukaan myös toisen perheyrityksen pomo, herra V. Herra V:n äitihenkilö tuuraa herra Aamoksen äitihenkilöä hammaslääkärin ajan. Herra V sekä Herra Aamos olivat tyytyväisiä palveluun.

Seuraavaksi äitihenkilöt vievät pomot lounaalle. Molemmille pomoille löytyy istuin. Pomot ruokitaan tyytyväisiksi ja tämän jälkeen äitihenkilöt hakevat vuorotellen lounasta.



Lounaan jälkeen äitihenkilöt vievät pomot kirpputorille. Pomot ilmoittavat melko nopeasti, ettei kirpputori kiinnosta heitä, saatika mahdollista neuvottelujen pitämistä, sillä niitä on hyvin vaikea hoitaa paikallaan istuen. Äitihenkilöiden tulisi keksiä heille mieluisampi paikka kokousta varten. Äitihenkilöt kärräävät pomot pois kirpputorilta. Onneksi pomoille löytyy mieluinen kokouspaikka neuvotteluita varten.


Välillä meno kokouksissa on hieman hurjaa.

Kun äitihenkilö ja herra Aamos ovat palanneet asioilta omalle toimistolleen, äitihenkilö ehdottaa taas pomolle päivälepoa. Pomo on eri mieltä, mutta huomaa lopulta, että ehdotus oli oikein hyvä. Äitihenkilö viettää taas aikaa sohvalla.


Päivälevon jälkeen herra Aamos tutki uutta, kirpputorilta ostettus leluaan.

Osa-aikainen työntekijä, isähenkilö, palaa toimistolle. Tänään apuna vieraili myös mummohenkilö.

Illallisen jälkeen, isähenkilö ja äitihenkilö vievät herra Aamoksen ulos. Työntekijät ulkoilevat pomonsa kanssa noin tunnin. Ulkoilun tarkoitus on pitää työntekijät kunnossa, ettei yrityksen rahoja tarvitse käyttää uusiin, isompiin, vaatteisiin. Ulkoilun aikana työntekijöiden tehtävä on myös mm. nimetä herra Aamoksen osoittamat asiat.



Kun työntekijät saapuvat takaisin toimistolle on aika taas pestä ja ruokkia herra Aamos. Ruokailun jälkeen herra Aamos siirtyy äitihenkilön kanssa yläkerran toimistoon. Äitihenkilö tainnuttaa hänet taas kerran rinnoillaa ja herra Aamos siirretään nukkumaan omaan sänkyynsä. Äitihenkilö ja isähenkilö saavat nyt levätä muutaman tunnin ennen kuin he siirtyvät omaan huoneeseensa. Usein he katsovat tvtä ja ruokailevat. Äitihenkilö saattaa myös hoitaa asioita muiden yrityksen äitihenkilöiden kanssa käyttäeen apunaan Whatsapp-sovellusta.

Äitihenkilö yrittää mennä aikaisin nukkumaan, sillä on mahdollista, että herra Aamos tarvitsee myös yöllä hänen palveluksiaan.

Äitihenkilö kuittaa.


perjantai 7. heinäkuuta 2017

Moikka! Mä oon Aamos!

Äiti on lukenut hirveesti netistä muiden vauvojen kirjeitä, joten se halus, että mäkin kerron teille vähän juttuja:

Moikka!

Mä oon Aamos, Aamos Oskari. Oon ihan kohta jo yks vee vanha! Äiti ei yhtään tykkää, että kasvan, mut musta kasvaminen on hirveen kivaa! Mä asun mun äitin ja isin kanssa Vantaalla. Mulla on myös karvainen isoveli Börje ja karvainen isosisko Lyyli. Ne on kissoja ja en ymmärrä, miksi mun äiti, on niille myös äiti tai mami? Lyyli huutaa aina kauheesti ja tykkään matkia sitä kiljumalla. Usein se kyllä lopettaa sen hauskan äänen, kun mä huudan. Aika tylsää.

Mua kutsutaan myös Jörsseliksi, Ukko Ukuliksi ja Aamos Vaamokseksi. Äiti on keksinyt noi nimet. Se aina laulaa ja loruilee mulle. Isä ja äiti on alkanut myös sanoa mua Aamoksi. En ymmärrä miksi se yks ässä pitää jättää pois? 


Nojoo. Mun äiti ja isi on tosi erilaisia ihmisiä. Äiti on aika rento äiti. Nykyisin. Kun mä asuin vielä massussa, se huolehti kokoajan. En ymmärrä miksi, koska mä vedin siellä salsaa 24/7. Nykyisin se on onneksi tosi rento. Äidissä parasta on tissit. En varmaan ikinä lopeta tykkäämästä niistä! Tiedän, ettei äiti pysty viemään niitä multa. 

Isi on tosi rauhallinen ja hiljainen, äiti puhuu ihan sikana. Isi kyllä huolestuu tosi helposti jos mä oon vaikka kipeä, sit äidin pitää aina selittää sille, ettei mulla ole hätää. Musta on aina tosi kivaa aamuisin tutkia isin työkenkiä ja sen jälkeen vilkuttaa sille! Silti vielä kivempaa on kun isi tulee töistä kotiin. Konttaan aina sitä vastaan. Aina kun äiti käy jumpassa, meillä on ihan poikien ilta. Sillon äiti kirjottaa aina lapulle, mitä mulle syötetään ja miten mua rasvataan, vaikka isä ihan varmasti osais tehdä ne ihan muistista.

Ainakin mun isi ja äiti molemmat rakastaa mua paljon. Se niillä on ainakin yhteistä.


Niijoo, ne tykkää kyllä molemmat musasta. Ne osaa molemmat laulaa ja rummutella. Isä soittaa mun kanssa myös kitaraa. Me katotaankin aika paljon musa-ohjelmia tv:stä ja luetaan laulukirjoja. Alan heti jorata kun kuulen musaa. Välillä mä hakkaan ite lelulla vaikka pöytään ja tanssin samalla. Mun liikkeet on niin hienoja, että äiti ja isi nauraa aina kamalasti kun jorailen!


Mulla on myös kivoja ystäviä. Eniten nään Valtteria ja Verneriä, ne on kaksoset, ja Venniä. Yleensä meidän äidit aina syö kauheesti kun nähdään. Lisäksi nään aina yhtä Allu poikaa, senkin kanssa on tosi kivaa. Sen isi ja äiti menee syksyllä naimisiin! Äiti kuulemma JOUTUI sen takia tilaamaan kauheasti mekkoja. Kuulemma kun tulee juhlat, PITÄÄ ostaa mekkoja. Mä ja Allu ei kyl päästä niihin juhliin, mut onneks me nähdään taas ensi viikolla! Lisäksi mulla on yksi tyttökaveri. Se asuu ihan mun naapurissa. Se on tosi söpö. Äiti ja sen äiti puhuu keskenään aina ihan outoja, jotain englantia? Sen tytön perhe on Kiinasta. Se on jossain tosi kaukana.


Millanen mä sitten oon? Mä oon tosi iloinen. Edes synnytyssairaalassa en viitsinyt itkeskellä ilman syytä. Tai sitten äiti vaan tunsi mut heti niin hyvin, että keksi aina mun itkuun syyn? Nyt, koska mä oon kohta yks vee, välillä vähän kiukuttelen ilman syytä. Äiti tosin silti tietää, että mä vaan huvikseen kiukuttelen ja ei yhtään reagoi!!?? Sitten mä yleensä luovutan. En mä kyllä jaksa kiukutelle kovin usein. Jos isä kiukuttelis, se sais kyllä heti satikutia! Äiti kitisee välillä, mut isä ei lähde siihen mukaan, koska isi ei tykkää tapella.


Mä, äiti ja isi tykätään kaikki syömisestä ja herkuista! Mä tykkään maistella kaikkea. Mitään oikeita herkkuja en saa kovin usein, se on tylsää, koska tiiän, että viikonloppuiltaisin, kun mä nukun, äiti ja isi herkuttelee! Haluisin maistella kaikkea vielä enemmän, mutta mulla on vähän allergioita. Mulla on kohta taas lääkäri. Toivottavasti saisin sitten luvan maistaa uusia juttuja! Mä oon aina lääkäreille tosi kiva ja flirttaileva, mut silti multa usein kielletään joitain ruokia.

Tämmönen poju mä oon! Kun äiti kirjoittaa mun tarinaa tänne internettiin, mä oon jo nukkunut tunnin. Viime yönä nukuin ekaa kertaa melkein 7 tuntia putkeen! Oon alkanut tykätä nukkumisesta ja tissistä yhtä paljon, joten ehkä mä keskityn jatkossa hengaamaan niillä tisseillä vaan päivisin. 

Moikka!

ps. Noissa kuvissa mä syön elämäni ekaa jädeä. Se oli joku sokeriton jäätelö. En ollut ihan varma oliko se musta niin hyvää, mutta mä nyt söin sen kuitenkin.

Hallittua kaaosta