Laitoksella Aamos hiffasi heti rinnan ja osasi imeä, mutta aika heikosti. Toisena päivänä lääkäri totesi, että pikkuisen kieli oli liian kireä ja kielijänne katkaistiin. Imeminen sujui heti paremmin. Maito ei kuitenkaan noussut, enkä kyllä osannut edes imettää. :D Emme saaneet perhehuonetta, eikä huoneessani ollut toista äitiä. Jostain syystä minulta meni täysin ohi, että voisin kutsua välillä apua. Esimerkiksi juuri siihen imetykseen. Muutaman kerran kyllä soitin kelloa ja pyysin korviketta.
Rehellisesti olen sitä mieltä, että jos kätilöt olisivat tajunneet minun olevan täysin hukassa imettämisen suhteen, minua ei olisi laskettu kotiin niin pian. Potilaskertomuksessa lukeekin "hoisi hyvin itsenäisesti vauvaa". Heh. Hyvä, että heille jäi moinen mielikuva. Aamoksen painokin laski yli 9% ja neuvolaan pitikin varata heti aika.
Kotona meijerit olivat yhä lakossa. Onneksi serkkuni neuvoi minua ja kiitos hänen osasin ostaa korviketta lähikaupasta. Vaippakakun kätköistä löytyi tuttupullo. :D Voin kyllä paljastaa, että kun onnistuneesti syötin vauvani pullosta ja hän on tyytyväinen, pääsi itku. Aamos kyllä roikkui rinnalla päivittäin, mutta mitään ei vain tapahtunut. En tosin, ihme kyllä, stressannut asiasta millään tavalla. Ajattelin vain, että on tärkeintä, että vauva on tyytyväinen ja paino nousee.
Kun Aamos oli viiden viikon ikäinen, me huonot vanhemmat, jätimme hänet hoitoon mummille ja suuntasimme yöksi Hotelli Torniin. Varasimme oikein sviitin! Kun olin ottanut yhden siiderin, meni tunti ja "puff"! Meijerituotanto käynnistyi ja olin ihan ihmeissäni. :D Onneksi olin ottanut mukaan sähköpumpun ja pumppasin sillä n. 60ml. Parin tunnin päästä koin saman tunteen uudestaan ja taas pumppasin 60ml. Voin kertoa, että se tuntui todella oudolta. Olinhan jo tottunut siihen, että meillä syödään korviketta.
Siitä se sitten lähti. Toki meillä syötiin yhä korviketta, mutta pikkuhiljaa huomasin, että esimerkiksi yöllä pojulle riitti välillä pelkästään rinta. Kun kiinteiät sapuskat tulivat kuvioihin, korvikkeen käyttö väheni entisestään.
Ilmeisesti koko raskausajan kestänyt panikointi ja unettomuus vaikuttivat siihen, ettei imetys aluksi sujunut. Kun toivuin raskaudesta ja rentouduin homma lähti toimimaan. Tämä oli selvästi merkki siitä, että olin todella uupunut, henkisesti ja fyysisesti.
Nyt kun Aamos on 9kk imetän viidesti päivällä ja lisäksi öisin. Pakko myöntää, että imetys on todella ihanaa! En ole ikinä, milloinkaan, kokenut samanlaista onnea kuin imettäessä. Se fiilis, kun saan olla pienen poikani kanssa lähekkäin ja hän katselee minua silmiin, on vain yksinkertaisesti ihaninta koskaan! Kun hän silittelee rintaani, nipistelee minua nenästä, repii hiuksiani. Tuntuu, että pakahdun onnesta! Ajatus siitä, että imetys väkisinkin joskus loppuu, tuntuu todella pahalta. Ajatus lopettamisesta kiristää rintaa. Toivon, että Aamos luopuisi rinnasta itse, eikä minun tarvitsisi lopettaa imetystä ns. väkisin.
Itse olen sitä mieltä, että sillä miten lapsensa ravitsee ei ole mitään väliä, kunhan lapsi on tyytyväinen! Silti olen saanut sen kuvan, että imetystä mietitään ihan liikaa ja ehkä tästä syystä imetyksesta luovutaan liian nopeasti. Tuntuu, että monilla suomalaisilla naisilla on kaksi vaihtoehtoa. Joko täysimetetään tai annetaan korviketta. Miksei lasta voi ruokkia molemmilla? Olen aika varma, että valitettavasti imetystä hypetetaan ihan liikaa. Sairaalassakin, ainakin minulle, tuli sellainen olo, että korviketta sai kerjätä. Miksei sairaalan keittiössä voisi olla korviketta valmiiksi? Miksei tuoreille äideille voida kertoa, että on ihan ok antaa aluksi korviketta? Jos äiti haluaa ruokkia pullosta, eikö voisi kertoa, että se on ihan ok, mutta voi johtaa siihen, ettei rinta enää kelpaa? (Ruiskulla ruokkiminen oli ainakin minusta aivan kamalaa).
Onneksi pysyin itse rentona, en välittänyt muiden mielipiteistä ja olen nyt kasvattanut hienon pienen pojan apunani äidinmaito, Nutricia Baby, Nestle ja Valio
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti