keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Aamos 1v ja 2kk

Ihan pian meidän Jörsseli on jo vuoden ja kokonaista kaksi kuukautta vanha! Kehitys on ollut yhä huimaa ja pojusta on jo kasvanut taapero. Minne se vauva katosi?

Päiväkodissa on opittu paljon uusia juttuja ja esimerkiksi itse syöminen on kehittynyt hurjasti. Kivointa on ehdottomasti syödä haarukalla! Käsillä toki kovasti autetaan, mutta lattialle ei enää putoile juuri mitään! Lusikallakin syöminen onnistuu, mutta silloin tulee sotkua. :)Aamos on myös alkanut juoda hienosti nokkamukista aina palan painikkeeksi.

Päikyssä on myös selvästi innostuttu pukemisesta. Hattuja, kenkiä ja sukkia mallaillaan kovasti päähän ja jalkoihin. Vielä tosin ei löydy taitoa siihen, että asusteet saisi paikoilleen.

Öisin heräillään yhä tissille, mutta kerran on nukuttu jo koko yö putkeen! Huh.

Tissi siis maistuu yhä. :D Liikaakin. Tissinkantaja itse on liian laiska tekemään asialle mitään, joten toistaiseksi meillä tisseillään vielä melko usein.

Painoa on n. 11 kiloa ja vaatekoko 74/80. Tukka kasvaa kohisten. :)

Sanoja on vähän. Äiti, tissi ja ei. Kissalle sanotaan "mau". Poju kyllä ymmärtää todella paljon, kun hänelle juttelee. Ei-sanan etenkin. Välillä hän tekee tuhmia ja heristää itse itselleen sormea samalla Ei:tä hokien. Voi hömelöä. :D

Uhmaikä nostaa vahvasti päätään. Etenkin väsyneenä kiellot aiheuttavat suuret krokotiilinkyyneleet. Tehosteena käytetään polvilleen heittäytymistä ja jos oikein draamaillaan, pää painetaan pettyneenä polviin. Toistaiseksi tämä aiheuttaa minussa lähinnä naurahduksen. :)

Valitettavasti päiväkodin pöpöt ovat kotiutuneet meille. Viime viikolla oltiin kotona kolme päivää lenssun takia. Maanantaina sain töihin soiton, että silmät rähmivät. Silmätulehdushan se. Tänään taas saatiin korvatulehdus diagnoosi. Voi pojua. Onneksi hän on reipas, vaikka on selvästi todella kipeä. Toivottavasti vastustuskyky kasvaa pian!


Arki on aika rumbaa, mutta sujuu. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ne parhaat palat just nyt!