Itsenäinen pikku mies

Kun poju kokoajan kasvaa ja kehittyy, on hänestä tullut myös kokoajan enemmän se ihan oma pieni tyyppi.

Päiväkodin vasu-keskustelussakin opettaja kertoi, ettei Aamos enää vain haahuile ympäri päiväkotia, vaan jaksaa jopa jo hieman keskittyä tekemään omia juttujaan. Meidän poju on hyvin liikkuvainen, mutta samalla hyvin rauhallinen. Kuulostaa hauskalta yhdistelmältä, mutta näin esimerkkinä, meidän poju liikkuu hiljaa ja nopeasti. Päiväkodissakin, Aamos on hetkessä liikkunut toiseen päähän taloa, jos siihen vain on ollut mahdollisuus. Paikan vaihdon hän tekee hyvin, hyvin hiljaa, ja huomaamatta. 😊

Aamos on yhä hyvin tyytyväinen lapsi. Pienistä kolhuistakaan hän ei ihan heti itke. Välillä pää kolahtelee pöydän kulmiin kesken vaeltelun, leuka lattiaan kesken tanssahtelun, mutta se ei ikinä herraa hetkauta.

Poju leikkii paljon itsekseen ja nykyisin jaksaa myös keskittyä esimerkiksi rakentamaan legoilla. Enää hän ei vain haahuile lelulta lelulle. Nyt kirjatkin on alkaneet kiinnostaa, lähinnä tosin sivujen selailu, mutta ennen kirja vain heitettiin nurkkaan.

Mielestäni pieni pomomme on hyvin malttavainen, paitsi väsyneenä. Väsyneenä parku tulee heti, jos kiva esine poistetaan kädestä (kuten esim veitsi tjsp). Jos ennen kielletyn esineen sai vaihdettua helposti esimerkiksi rasvapurkkiin, nyt lentää rasvapurkki seinään ja naama vääntyy hyvin vihaiseksi, alkaa kova parku ja kiukku. Onneksi kiukku on yleensä yhä lyhyt aikainen ja aiheuttaa äitille ja isille lähinnä naurukohtauksen. 😊 Ärsytystä väsyneenä aiheuttaa myös mm. se, ettei neliön mallinen pala vain mahdu pyöreästä kolosta sisään, vaikka sitä kuinka sulloisi. Sanoisin siis, että väsyneenä poju ei hyväksy lainkaan sitä, että joku asia epäonnistuu.

Mitä tulee toisiin aikuisiin, Aamos on hyvin luottavainen. Toki nyt on selvästi havaittavista jonkinlainen eroahdistuskausi, mutta sen oireet ilmenevät lähinnä iltaisin. Jos minä, äitihenkilö, kehtaankin siirtyä illan aikana yläkertaan, hakemaan esimerkiksi vaippoja, poju seisoo portaikon alapäässä karjumassa. Voi toista.

Muistuttaako Aamos sitten luonteeltaan ja eleiltään vanhempiaan? Osittain.

Sanoisin, että kaikille pälättäminen ja ihmisiin luottaminen tulee minulta. Olen todella kova höpöttämään ja höpötänkin lähes kyllästymiseen asti, jos joku erehtyy kanssani keskustelun aloittamaan. 😃 ”Voisimmeko olla edes täällä saunassa hiljaa?” kysyi mieheni seurustelumme alkuaikoina. Heh.

Isältään Aamos taas on selvästi perinyt sen, että hän on välillä hiljainen ja hyvin ”tutkiva”. Itse olen usein aika rauhaton.

Ulkonäön lisäksi, poju on kyllä perinyt isältään myös paljon eleitä ja ilmeistä. Välillä ilmeiden ja katseiden samankaltaisuus ihan pysäyttää.

DNA-testille ei todellakaan ole siis tarvetta. 😊

Aikatauluista

Hei äitihenkilö! Muistatko kun töiden jälkeen menit töistä kotiin, tai töistä kaupoille, ennen kotiin palaamista. Tai ehkä jäit aikaisemmalla pysäkillä pois ja teit pienen hyötyliikuntalenkin? Ehkä menitkin jumppaan tai ehkä menit kotiin, söit ja lähdit jumppaan? Ehkä istuit aterian kanssa vain tv:n eteen nauttimaan. Kun väsytti menit nukkumaan. Aamulla kellosi soi ja joskus kun väsytti, otit hieman lisäaikaa torkuttamalla.

Toista se on nykyisin. Nyt arjen aikatauluttamista pitää oikeasti suunnitella. Ei ehkä kaikkien, mutta itse haluan yhä, että koti on siisti, ehdin istua sohvalla, urheilla ja syödä järkevästi. Tärkeintä minulle on saada hoidettua nämä asiat niin, etteivät ne vie aikaa pojaltani.

Jos ennen keräsin aamuisin kello 6, on nyt pakko herätä jo kello 5, sillä nyt pitää huolehtia itsensä ihmisen näköiseksi ja sen lisäksi huolehtia, että lapsi on puhdas, puhtaissa vaatteissa ja kuivassa vaipassa. Iltaisin  kotona ei voi enää istua suoraan illallispöytään, ensin on helliteltävä äitiä ikävöivä pikkuinen poika ja vasta sitten kutsuu ruoka. Mistä se ruoka on edes ilmestynyt? Senkin on joku kokannut. Päiväkotiin on lähdettävä ajoissa, jotta ehtii omalle työpaikalle ajoissa.

Miten meidän päivät sitten on rytmitetty?

Aamuisin se kuka herää olen minä, viikonloppuisin vuorottelemme. Jos poju vielä nukkuu, laittaudun itse. Tämän jälkeen herättelen pojun, hellittelemme ja sen jälkeen laitetaan pikkumies edustuskuntoon. Isähenkilö herää niin, että kun minä syön aamupalan, hän pukee poitsulle ulkovaatteet. Tovin vedin aamuisin vain banaanin äitiysloman jälkeen, mutta totesin pian, että vatsani kaipaa aamuisin smoothien, kuitupitoisen ja täyttävän. Kahvin kaadan termosmukiin.

Olen varannut myös n. 15 minuuttia siihen, että vien pojun päiväkotiin ja näin ehdin rauhassa hyvästellä pojun ja kävellä viereiselle pysäkille.

Junassa vietän omaa aikaa. Juon kahvia, kuuntelen musaa ja selaan puhelinta. Asemalta kävelen töihin ja näin saan 15-20min hyötyliikuntaa. 😊

Töissä syön yleensä eväitä ja välipalalla hedelmiä, yritän myös juoda päivän aikana hyvin vettä.

Töiden jälkeen kävelen taas asemalle, nyt hieman pidempää reittiä ja saan taas pienen 30min kävelylenkin.

Junassa kotiin, kuuntelen taas radiota. Aamulypsyn uusintaa yleensä. Yritän usein pidätellä naurua. 😃

Kotona, klo 17.15, odottaakin syliin heti pyrkivä vesseli. Välillä myös mököttävä vesseli, olenhan minä kurja jättänyt hänet aamulla koko päiväksi päiväkotiin.

Kun poju on hellitelty syön vihdoin illallisen. Poju on jo syönyt ja viettänyt noin tunnin isähenkilön kanssa. Meillä minä siis vien pojun päiväkotiin ja mies hakee.

Tämän jälkeen leikitän taas pojua, kylvetän, rasvaan, syötän iltapalan, teen itselleni smoothien ja vien pojun lopulta unille. Yleensä poju nukahtaa kello 19-20 välillä. Yhteinen aika illalla on siis rajallinen. Liian rajallinen. :( Yritän myös aina vähän siistiä kotia samalla. 

Onneksi olemme miehen kanssa molemmat sellaisia, että leikin jälkeen kerätään lelut, ruokailun jälkeen siivotaan tiskipöytä, pyykit viedään pyykkikoriin, ulkovaatteet laitetaan komeroon jne. Tämä helpottaa paljon arkea ja kodissa pysyy yleissiivo.

Kun poju on untenmailla yritän usein tehdä joko 30minuutin Zumban tai Treenaakotona.comin jumpan. Lähes joka päivä jaksankin urheilla. Ehkä urheilun tuoma hyvä fiilis auttaa jaksamaan? :)

Jos lattiat ovat pölyiset, lakasen vielä, sitten käyn pesulla.

Laitan aina illalla myös seuraavan päivän vaatteet itselleni ja pojulle valmiiksi sekä lataan kahvinkeittimen aamua varten. 😁

Seuraavaksi lösähdän sohvalle smoothien kanssa. Usein juon myös ison mukillisen kamomillateetä, sillä se auttaa hyvin saamaan unta. 

Näin meidän arkipäivät sujuvat. Torstai aamuisin käyn salilla, muutoin salilla käynti saa odottaa sitä, että poju tottuu kunnolla päiväkotiin. Nyt haluan viettää hänen kanssaan ne arkipäivien harvat tunnit, kun voimme olla yhdessä.

Missä välissä täällä kokataan ja hoidetaan kissat? Jossain välissä, ilmeisesti. 😀

Arki on aika erilaista, mutta en ole silti huomannut kaipaavani sitä vanhaa arkea, kuin ns. elin vain itselleni. Elämä on nyt tätä. Työtä ja perhettä, enkä muuta kaipaa. 💗

1v ja 3kk!

Niin se aika kuluu ja meidän Jörsseli on jo vuoden ja kolme kuukautta vanha!

Uraa päiväkotilaisena on takana jo yli kaksi kuukautta. Äitihenkilökin on ollut takaisin työelämässä jo kaksi kuukautta. Noh, jos totta puhutaan, noin puolet tästä ajasta olemme olleet kotosalla erilaisten sairauksien takia. Tämä tietysti harmittaa aika paljon, sillä kun joka viikko joudutaan olemaan ainakin yksi päivä kotosalla on molempien, äidin ja pojan, taas vaikea saada arjesta kiinni. Aamuisin harmittaa molempia, etenkin päiväkotilaista.

Mummalla sovittamassa uusia Kuomia ja kypärämyssyä. Wc:n pytyn kimpussa ofc.

Aamut olen saanut sujumaan ehkä helpoiten sillä, että kello soi jo 5.10 vaikka päiväkotia kohti lähdetään vasta kello 6.20. Meidän poju selvästi tarvitsee aamuisin aikaa, aikaa ja tissiä. Jos pojun antaa nukkua niin, että ulos talosta pitää ehtiä puolessa tunnissa, on kiukuttelu taattu. Tänään ilman kiukuttelua ei tosin selvitty, vaikka ajoissa heräsimmekin. Poju kasvattaa taas purukalustoaan ja se harmittaa herraa ja paljon. Voi äidin äkäpussia. Onneksi nyt yöllä heräilyn syynä oli hampaat, eikä korvat. Korvat olivat pitkästä aikaa täysin terveet! Mahtavaa! Minulla on silti paha mieli siitä, että ”joudun” antamaan pikku kipuilijalle jatkuvasti särkylääkettä iltaisin. Ehkä unikin on kuitenkin tärkeää ja jos sattuu, ei meidän poju nuku.

Kiukku-petteri.

No mitä meille sitten flunssassa olemisen lisäksi kuuluu?

Vilskettä riittää. Etenkin sohvalla hyppiminen on nyt juttu numero yksi. Se on hurjan hauskaa, etenkin kun herra selvästi tiedostaa, että moinen temppuilu aiheuttaa vanhemmille sydämen tyhjälyöntejä. Sohvatyynyt ovatkin mystisesti vaihtaneet paikkaa selkänojalta sohvan reunoille. Sekös pikkuista apinaa kiukuttaa! Laitetaan nyt esteitä hänen radalleen.  Yhä meillä kyllä on ilmeisesti aika rauhallinen poju. Vielä.

Ruoka maistuu hyvin ja voin vain ihmetellä miten päiväkodin aloituksen jälkeen syöminen sujuu. Hieman löysempikin velli tai keitto löytää tiensä suuhun ja sotkua on aina vain vähemmän. Toivotaan, ettei nirsoilu eksy mukaan kuvioihin. Toistaiseksi yritän tarjota hieman erikoisempiakin ruokia ja hyvin tuntuvat maistuman. Tietysti se, ettei ruoka saa sisältää soijaa, kananmunaa eikä pähkinöitä hieman luo rajoituksia.

Käytiin mumman (äitini) ja mumman lompakon kanssa Prismassa ja pistettiin koko talvivaatevarasto uusiksi. :)

Sanoja ei vielä kovasti tule. Ei-sanaa hoetaan taukoamatta. Matkimalla poju osaa kyllä sanoa joo ja nyökätä, mutta selvästi pään pudistaminen ja sanan ei hokeminen on niin kovin paljon hauskempaa. Kaikista hauskinta on tehdä tuhmia juttuja ja saada äiti tai isi sanomaan sitä ei-sanaa. 😊 Ymmärrys on kyllä hyvä. Kohta pitänee jo alkaa miettiä, mitä pojun aikana sanoo. 😃 Vanhat tutut tissi, äiti ja mau (kissalle) myös sanotaan päivittäin.

Pottailua pitäisi kai alkaa harjoitella. Mikä siinä onkin niin vaikeaa muistaa istuttaa pojua potalle kun vaippaa vaihdetaan? Voiko kuivaksi opettelun jättää päiväkodin tehtäväksi? 😃

Musiikki on yhä ihan paras juttu! Ei tarvitse kuin puhua tanssimisesta, ja poju on sekunnissa tv:n edessä hihkumassa. Sitten kuunnellaan musaa ja tanssitaan. Jalkaa poljetaan, peppu heiluu ja kädet viuhuvat! Antti Tuiskun Keinutaan on kova juttu. Poju osaa hienosti jo laulaa ”aa aa”-kohdat. Hihi.

Toppavaatteet on jo ostettu ja kohtahan tässä pitää jo suunnitella joulujuhlia! Ihan mahtavaa päästä ensimmäistä kertaa päiväkodin joulujuhliin. Itken onnesta ja liikutuksesta jo valmiiksi. 😃

Ankka huuli-poseeraus treeni.

Toivotaan, että saataisiin tänä talvena edes vähän lunta ja päästäisin pulkkamäkeen! Osaakohan 1,5-vuotias jo hiihtää?