Millainen minä olen nykyisin?

Luulin aina, että äitiys muuttaisi minua ihmisenä. Onko se sitten muuttanut?

Kaikki kiiltävä ja kaunis materia on yhä ihan yhtä kivaa kuin ennen lasta. Turhiinkin asioihin tulee yhä tuhlattua rahaa. Toki nykyisin olen ehkä hieman harkitsevaisempi. Miksi ostaa esimerkiksi kymmentä lähes samanlaista laukkua, kun voin ostaa yhden ns. laadukkaan laukun tai miksi ostaa montaa akryylihärpäkettä, kun voi hieman panostaa ja ostaa laadukkaamman luonnonkuituisen vaatekappaleen. Ehkä olen siis tullut järkevämmäksi materian haalinnassa. Johtuuko se sitten äitiydestä? Ehkä siinä mielessä, että nyt kotona asustaa kolmas henkilö, kenen vaatteille on myös löydyttävä tilaa. Heh.

Olen yhä myös melko "natsi" siisteyden suhteen. En voi mennä nukkumaan jos sohvatyynyt jäävät "epäryhdikkäästi", pyykkikori tursuaa tai kuivat pyykit odottavat narulla yli 24h kaappiin viikkaamista, tiskipöytä on likainen ja täynnä astioita tai, että kengät ovat eteisen kaapin sijaan eteisen lattialla. Onneksi meillä myös pojat ovat siistejä. Pienempikin mies osaa jo hienosti kerätä lelut pois pyynnöstä. Tiedostan kyllä ottavani siisteydestä joskus turhaakin stressiä, mutta jos käytän järjestelyyn 20min päivästä, onhan se melko vähän siitä, että koti pysyy siistinä.

Pakko sanoa, että vaikka aina olen syönyt melko terveellisesti, on lapsen myötä tullut tehtyä muutos vielä terveellisempään. Olen nuorempana ollut melko pyöreä, joten yritän, että tämä oma lapsi ei ainakaan huonojen ruokailutapojen takia kerryttäisi turhaa massaa. (Tosin ei meilläkään kotona ikinä syöty mitenkään huonosti). Hedelmiä ja kasviksia meillä syödäänkin nykyisin paljon. Esimerkiksi Alepan kauppakassi toimittaa meille joka viikko 24 banaania. :)

Äitiyden myötä olen myös oppinut nautiskelemaan ihan pienistä jutuista. Se, että ennen töitä ja töiden jälkeen olen saanut aikataulutettua itselleni aikaa kävellä 30 minuutin lenkin meren rannalla, Aamulypsyä ja omia ajatuksia kuunnellen, piristää kummasti mieltä. Lisäksi vaikka aamuisin aamusmoothie tulee heitettyä nassuun minuutissa, kahvin nautiskelen junassa. Hiljaisessa aamujunassa on ihana nauttia se aamukahvi. Kotoa lähtö kun on usein melko hektistä. :D

Miestä aina naurattaa se, että nykyisin, kun lapsonen on saatu unille tanssin tai kahvakuulailen 20-30minuuttia eteisessä ja tämän jälkeen kaadan ilta-smoothieni viinilasiin ja teen itselleni kauniit voileivät. Nykyisin nautin siitä, että saan asetella itselleni "kauniin" iltapalan. Pientä arjen luksusta sekin! :)

Olen aina ollut myös melko kaavoihin kangistuva. Välillä se tuottaa stressiä, mutta nykyisin se myös helpottaa elämää. Kun jo illalla asettelee ripsivärin, puuterin ja piilolinssin kylpyhuoneen hyllylle, valitsee seuraavaksi päiväksi vaatteet ja korut ja lataa kahvinkeittimen valmiiksi, sujuu töihinlähtö aamuisin hyvin sutjakkaasti. :D

Vielä palatakseni siihen 24:jään banaaniin, en olisi ikinä uskonut maksavani seitsämää euroa siitä, että joku kiikuttaa meille viikon ruokaostokset kotiin, mutta nyt se tuntuu ehkä maailman hienoimmalta asialta tuhlata seitsämän euroa. :D Onhan se oikeastaan melko järkevää. Heräteostokset jäävät ja kauppareissujen hampaiden kiristelyt ja perheriidat. Aika pieni hinta helpottamaan arkea. :)

Tälläisiä mietteitä tälle torstai työmatkalle täältä junasta!

Aamos tässä, moikkeli moi!

Aamos tässä, moikkeli moi!

Mun piti tulla kertomaan kuulumisia heti, kun täytän hurjat 1,5 vuotta, mutta olen vähän sairastellut, niin meillä on ollut melko hetkistä. Onneksi mummi on hoitanut mua kun oon ollut pipi, niin äiti ja isi, eli isis, on päässeet töihin. Äitilläkin oli kaksi korvatulehdusta. Se oli tosi pipi, kun se ei meinannut parantua millään se tauti. Nyt äiti on onneksi terve. Se on iloinen kun se on voinut olla töissä ja jumppailla.

Mäkin olen syönyt jo monta pulloa semmoista mansikanmakuista litkua. Se on kyllä auttanut mun korvakipuja, mutta sitten kivut on aina palanneet. Ens viikon tiistaina mun pitää kuulemma olla viisi tuntia syömättä, en saa kuulemma edes tissiä, vaikka äitikin on kotona, ja sitten me mennään lääkäriin ja lääkäri laittaa mulle korviin jotkut putket. Toivottavasti se toimenpide auttaa mua. Muuten korvat ei mua niin haittaa, mutta öisin ne on tosi kipeet.

Me nimittäin äidin kanssa lopetettiin yötissittely ja oon nukkunut nyt tosi hyvin, siks mua harmittaa kovasti, jos mun korvat särkee niin, että ne pitää mua hereillä. Onneks äiti, eikä isi, ikinä turhaudu muhun vaikka niitä väsyttäs. Mä saan silloin kun mua sattuu, ja toki muutenkin, pitää päätä äitin olalla, siinä on kuulemma just mun, eikä kenenkään muun, päälle tehty kolo. Se auttaa kipuun sen aikaa, että Panadol auttaa. Sekin on tosi namia, mutta äitiä harmittaa, että on joutunut antamaan sitäkin mulle välillä tosi paljon.

Mitä mulle sitten nyt noin muuten kuuluu, kun olen jo näin iso vesseli!

Neuvolan mukaan oon 81 senttiä pitkä ja painan melkein 12 kiloa. Oon kuulemma vähän lyhyt, mutta ei meiän sukukaan ole pitkä, joten asiaa ei kuulemma tarvii tarkkailla.

En tosiaan enää syö tissiä öisin! Alettiin molemmat äitin kanssa vähän väsyä siihen hommaan. Se piti meitä molempia öisin vähän turhaan hereillä se homma. Nyt me nukutaan molemmat hyvin!  Mä en edes laittanut hanttiin, vähän kitisin, mutta seuraavana yönä nukuinkin jo koko yön. Se on kivaa! Päivisin saan tissiä niin paljon kun haluun ja mä kyllä yhä haluunkin hellitellä. Isistäkin on kivaa, kun en syö enää öisin tissiä, nyt isiskin saa mut rauhoittumaan ja nukahtamaan. Mä muuten meen nykyisin nukkumaankin ihan ite, annan iltasuukot ja kerron, että haluan omaan sänkyyn mun nallejen kanssa, ja sitten mä alan nukkua.

Oon tosi ketterä ja nopsa. Tarhatäti sanoi, että mulle pitäis laittaa matkamittari kun mulla on kuulemma mahan alla tuhat jalkaa! Sanon aika paljon sanojakin! Lempi hommaa on yhä rokkaaminen ja laulaminen! Laulan joka päivä Ihahaata ja Jänis istui maassa-laulua! Ne on mun lempparit! Tykkään myös pulkkailla!

Oon myös huomannut, että välillä pitää vähän kasvattaa äitiä ja isiä. Isinkin saa äkkiä ylös sohvalta, kun alan vasaroida sen telkkaria! Se on hauskaa! Äiti pitää aina kättä suun edessä kun se komentaa mua, se ei kerro miksi, mut ilmeisesti sitä naurattaa kun yritän olla uhmakas. Äidillä ei mee kyllä millään hermo. Välillä heitän kaikki sapuskatkin pitkin pöytiä ja otan tosi vihaisen ilmeen, silti äiti meinaa aina hymähdellä. Mun pitää vielä vähän harjoitella tätä uhmaa ja kiukuttelua.

Nyt oon myös tajunnut kunnolla, että meillä asuu myös kissoja! Meillä asuu Yyli ja Ööje. Lyyli ja Börje. Ne on tosi pehmeitä ja antaa mun välillä paijata niitä. Välillä ne kyllä lähtee aina pois, kun lähestyn. En ymmärrä!

Eipä mulla ihmeempiä! Moikka!

Ainiin! Huhtikuussa mä pääsen lentokoneen kyytiin! Me mennään käymään jossain toisessa maassa! Jännää!